Lapinporokoira rotuna
Tässä postauksessa kerron oman mielipiteeni siitä, millainen lapinporokoira on rotuna. Lapinporokoira on konstailematon peruskoira, jossa ei ole mitään liikaa tai liian vähän. Lapinporokoira on rotuna varsin monimuotoinen sekä ulkomuodon että luonteen osalta, joten vaihtelua koirayksilöiden välillä on todella paljon verrattuna moniin muihin rotuihin. Lapinporokoiraa ei välttämättä edes rotuun perehtynyt välttämättä aina tunnista katukuvasta. Jo pelkästään värikirjoa on varsin paljon.
Olen omistanut viisi lapinporokoiraa, jotka ovat olleet keskenään varsin erilaisia. Yritän tässä kertoa siitä, millainen minun mielestäni on tyypillinen lapinporokoira, jos sellaista nyt edes on. Lapinporokoira on ennen kaikkea yksilö.
On vaikea päätellä millainen tulevasta pennusta tulee, vaikka tuntisi pennun taustalla olevat koirat. Yritän kuvailla tähän sitä, millainen lapinporokoira keskimäärin voisi olla.
Itsenäisyys ja saalisvietti
Jos kuitenkin jotain yhteisiä ominaisuuksia listaisin omien koirieni pohjalta, voisin sanoa lapinporokoiran olevan perinteisiin paimenkoiriin verrattuna itsenäinen koira. Tämä voi olla sekä hyvä, että huono ominaisuus riippuen näkökulmasta. Itsenäisenä koirana lapinporokoira irtoaa yleensä suhteellisen kauaksi omistajasta irti ollessaan. Poropaimennuksessa itsenäisestä päätöksentekokyvystä taas on ollut hyötyä, sillä porot ovat arkoja ja etäällä ihmisestä. Myös pelastuskoiratoiminnassa itsenäisestä päätöksentekokyvystä on hyötyä. Monet lapinporokoirat harrastavat pelastuskoiratoimintaa.
Saalisvietin ja vilkkauden osalta koirissa on jonkin verran vaihtelua. Omat koirani ovat olleet melko vilkkaita. Joskus olen nähnyt myös rauhallisempia yksilöitä. Pentueen vanhempiin tutustumisesta voi saada jotain viitteitä. Saalisvietti on tyypillinen ominaisuus paimenkoirissa. Saalisviettinen koira jahtaa mielellään liikkuvia kohteita esim. jänistä. Erotuksena saalisvietistä, riistaviettinen koira etsii aktiivisesti riistan jälkiä, jota se voi lähteä seuraamaan. Rodussa esiintyy jonkin verran riistaviettiä, mutta omissa koirissani en sitä ole havainnut. Sekä riistavietti- että saalisvietti ovat koiralle palkitsevaa toimintaa, jolloin taipumus alkaa vahvistua, mitä useammin koira pääsee toteuttamaan käytöstä. Koulutuksella on siis suuri vaikutus näihin ominaisuuksiin.
Kun yhdistetään varsin kaukana ohjaajasta liikkuva saalisviettinen, tai jopa riistaviettinen koira, koiran hallittavuuteen tulee panostaa erityisesti pentuaikoina. Ohjaajan tulee olla myös hyvin valppaana, jotta ehtii puuttua koiran toimintaan. Esimerkiksi kaupungissa, jossa ärsykkeitä (esim. pupuja, koiria, ihmisiä) ja liikennettä on paljon irti pitäminen voi olla vaikeaa. Olen asunut omien koirieni kanssa sekä kaupungissa että maalla.
Ahneus on rotutyypillistä
Nämä ovat lähes aina todella ahneita ruuan perään! Nämä syövät lähes mitä vain ja meillä koirat toimittavat paljolti myös jätemyllyn virkaa. Omien koirien kohdalla ruoka on ollut helpoin motivaattori koulutuksessa.
Narttujani on yhdistänyt nöyryys ohjaajaa kohtaan, joka mainitaan myös rotumääritelmässä. Myös ohjaajapehmeyttä saattaa ilmetä, joskus jopa liiaksi asti. Tämä tietysti haastaa ohjaajaa! Lapinporokoira on älykäs koira, joten palkkaukseen kannattaa panostaa. ”Porkkis” ei tee pelkästään tekemisen riemusta, vaan tarvitsee syyn toiminnalleen. Ruuan lisäksi jotkut porkkikset palkkautuvat myös leikillä hyvin. Yleensä lapinporokoira ei jaksa tehdä kovin pitkiä aikoja yhtä ja samaa tehtävää, joten vähäiset toistoit toimivat parhaiten.
Monille on tullut yllätyksenä, millainen riiviö porkkis saattaa nuorena olla. Meillä pääsääntöisesti ei ole koskettu kiinteisiin kalusteisiin/rakenteisiin Hillaa lukuunottamatta. Jokainen koira on kuitenkin spesialisoitunut jonkun asian tuhoamiseen, mutta tämä nyt mielestäni on tyypillistä pentukäytöstä koiralle. Pahin riiviövaihe kuitenkin menee ohitse yleensä vuoden ikään mennessä.
Lapinporokoira on alunperin haukkumalla paimentava työkoira, joten haukkumista esiintyy jonkin verran. Onneksi tähän saa vaikututettua paljon koiran koulutuksella. Osa koirista on silti erityisen taipuvaisia haukkumiseen. Kerrostalossa asuessa haukkuminen ei ole kuitenkaan omalla kohdalla aiheuttanut ongelmia, yhtä eroahdistuskoiraa lukuunottamatta.
Ihmis- ja koirasosiaalisuus
Lapinporokoira ei ole yleensä ole kovin koirasosiaalisin koira, eikä siitä välttämättä saa koirapuistokoiraa. 1/5 koiristani ovat olleet koirapuistoon sopivia koiria. Joko koirille tulee helposti riitaa muiden kanssa tai sitten ne eivät vaan yksinkertaisesti ole välittäneet pienestä aidatusta alueesta, jossa ventovieraat koirat pyrkivät lähempään tuttavuuteen. Myös nartut voivat olla toisilleen välillä hyvinkin tiukkoja mimmejä. Riitaantuessaan koirat saattavat tulistua nopeasti ja pitää puoliaan tappelussa sinnikkäästi.
Ihmisiä suhtaan lapinporokoirien sosiaalisuus vaihtelee aika paljon. Viime vuosien aikana olen havainnut koirien muuttuneen avoimeksi ja sosiaalisemmaksi ihmisiä kohtaan. Rodussa esiintyy myös välinpitämättömyyttä tai pidättyväisyyttä. Pidättyväisyys ilmenee niin, että koirat eivät oikeastaan välitä vieraista tai koe miellyttävänä sitä, että täysin vieras henkilö tulee koskettelemaan niitä. Pidättyväisyyttä ei kuitenkaan pidä sekoittaa arkuuteen, sillä sitäkin esiintyy rodussa silloin tällöin. Itselläni on ollut sekä hyvin ihmisrakkaita, että ihmisiä kohtaan välinpitämättömiä koiria sekä yksi selkeästi arka koira.
Millaiselle ihmiselle rotu sopii?
Lapinporokoira sopii hyvin monenlaisille ihmisille, kunhan omistajalla on mahdollisuus tarjota sille riittävästi sopivaa tekemistä. Esimerkiksi sellaiselle, joka haluaa kokeilla monipuolisesti erilaisia koiraharrastuksen lajeja, porkkis on oiva valinta. Nämä taipuvat lähes vaikka mihin harrastuksiin. Jos kuitenkin tavoitteena on kilpailumenestys jossain koiraurheilun lajissa, jonkun muun rodun kanssa tavoitteeseen todennäköisesti pääsee helpommin. Varsinkin rodussa esiintyvä yksilövaihtelu tekee vaikeaksi arvioida, millainen harrastuskoira pennusta tulevaisuudessa mahdollisesti tulee.
Lapinporokoira sopeutuu monenlaisiin perheisiin. Esimerkiksi omat koirani oppivat nopeasti pikkulapseen. Monet koirat tulevat myös toimeen kissojen kanssa hyvin. Lapinporokoiran kanssa ei toisaalta tarvitse välttämättä harrastaa mitään tavoitteellista. Silti se lähtee mielellään kaikkeen mukaan, ainakin hengaamaan. Rodun plussa on myös se, että ne osaavat rauhoittua silloin, kun mitään ei tapahdu. Esimerkiksi Hilla mieluiten nukkuu päivisin sängyn alla, jos ei ole mitään mielenkiintoista näköpiirissä.
Olen asunut koirieni kanssa sekä kaupungissa (Joensuu, Tampere) että maalla. Osa koiristani ovat varttuneet pentuajan maalla omakotitalossa, osa pennusta asti kaupungissa. Kaupunkielämä aina aina välttämättä sovi lapinporokoiralle. Riippuu paljolti koiran yksilöllisestä luonteesta! Haukkumista en kuitenkaan koe ongelmaksi kaupunkiasumiselle. Toki haukkumisen kitkeminen vaatii jonkin verran viitseliäisyyttä omistajalta varsinkin pentuaikana. Omat koirani ovat pääsääntöisesti haukkumatta sisällä. Hyvin vilkaluonteinen porkkis haastaa todella omistajansa keksimään riittävästi aktiviteettia kaupungissa jatkuvasti, varsinkin jos ihmiset ovat päivittäin töissä. Nämä kyllä nukkuvat mielellään koko päivän, mutta sen jälkeen on kiva touhuta lopun päivää.
Lue Kelmin luonnekuvaus täältä: Kievana
Olen huomannut omilla koirillani parhaaksi mahdolliseksi pään nollaamiseksi päivittäisen irti oleilun ja nuuskuttelun pihalla. Ainakin Kelmi alkaa stressaantua kaupunkielämästä, joka alkaa näkyä mm. huonona hihnakäytöksenä pitemmällä aikavälillä. Samaa käytöstä ei ilmene maalla. Rosmariinin ja Elsan kanssa asuin Joensuussa loistavien metsämaastojen äärellä ja siellä irtioleilumahdollisuudet olivat huomattavasti paremmat kuin Tampereella asuessa. Tästä syystä varmasti koirat sopeutuvat varsin hyvin kaupunkiin, tosin ne eivät olisi halunneet tulla autoon, kun tiesivät ”joutuvansa” kaupunkiin. Ruska on elänyt koko elämänsä maalla, mutta olemme viettäneet niin paljon aikaa myös kaupungissä näyttelyreissujen yhteydessä, että se sopeutuisi vaivatta myös kaupunkiin.
Retkeilijälle tai ulkoilmaihmiselle lapinporokoira on hyvä valinta, sillä se jaksaa kulkea pitkiäkin matkoja mukana mielellään. Koira jaksaa varmasti kulkea saman matkan kuin ihminenkin. Huolta ei myöskään tarvitse kantaa turkinhoidosta tai pukemisesta. Harjata täytyy lähinnä karvanlähtöaikana ja koira tarkenee ulkona säällä kuin säällä, varsinkin jos se on tottunut oleilemaan paljon ulkona. Näyttelyitäkään varten koiraa ei tarvitse välttämättä pestä, sillä turkki hylkii hyvin likaa. Oman 11-vuotiaan koirani olen pessyt ehkä pari kertaa sen elämän aikana shampoolla.